Antti Kääriälä | 885

  • Etusivu
  • Antti
  • Uusi Suomi -blogini
  • Ota yhteyttä!

Minä, Antti

Helsingin Viikissä asuva 39-vuotias perheenisä.

Koulutus

Valtiotieteiden tohtori.

Työ

Tietojohtamisen asiantuntija, tutkija. Rikosseuraamuslaitoksen tiedolla johtamisen tiimin tiiminvetäjä.

Harrastukset

Rumpujen soitto, bändi, lukeminen ja kaikenlainen liikunta.

Lyhyt tarinani

Olen syntynyt Raumalla vuonna 1985. Lukion jälkeen muutin opiskelemaan Helsinkiin, jonne olen kotiutunut, perustanut perheeni ja rakentanut suurimman osan työurastani.

Tällä hetkellä työskentelen tietojohtamisen asiantuntijana Rikosseuraamuslaitoksella, jossa vedän laitoksen tiedontuotannosta ja tutkimuksesta vastaavaa tiedolla johtamisen tiimiä. Tätä ennen olin erikoistutkijana THL:ssä ja väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Väitöskirjatutkijana olin tutkijavierailulla myös Oxfordin yliopistossa Englannissa.

Tutkimustyöni aiheet ovat monin tavoin inhimillisen hyvinvoinnin ytimessä. Työssäni olen tarkastellut muun muassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä maahanmuuttoa. Tutkimusjulkaisuihini voit tutustua Google Scholar -profiilistani.

Koulutukseni olen hankkinut Helsingin yliopistosta, jossa väittelin valtiotieteiden tohtoriksi yhteiskuntapolitiikasta vuonna 2020. Väitöskirjassani tutkin lastensuojelun kodin ulkopuolelle sijoittamien lasten elämänkulkuja, koulutusta, työllistymistä ja mielenterveyttä. Luonteeltani olen utelias ja kaikesta kiinnostunut.

Olen työskennellyt aiemmin lisäksi avustavissa tehtävissä ulkoministeriössä ja Suomen suurlähetystöissä Vietnamissa ja Japanissa sekä etuuskäsittelijänä työttömyyskassassa. Opiskeluaikana ja sitä ennen olen ollut töissä muun muassa myyjänä Stockalla, rakennusapumiehenä monilla rakennustyömailla, laitoshuoltajana Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa, maatalouslomittajana veljeni maatilalla ja lehdenjakajana. Työkokemuksestani voit lukea lisää LinkedIn-sivultani.

Perheeseeni kuuluu puolisoni Suvin lisäksi kaksi kouluikäistä lasta sekä kääpiövillakoira Huisku. Musiikki ja liikunta ovat aina olleet osa elämääni. Olen myös viettänyt pari vuotta elämästäni ulkomailla töitä tehden ja matkustellen.

Instagram

Eilisilta oli erityinen, sillä osallistuin varaval Eilisilta oli erityinen, sillä osallistuin varavaltuutettuna elämäni ensimmäiseen kaupunginvaltuuston kokoukseen. Isoimpina asioina päätettiin kaupungin ensi vuoden veroprosenteista. 

Valtuusto päätti yhteisen kaupunkistrategian mukaisesti, että veroprosentit pysyvät ennallaan. Itsekin olin ennen vaaleja sillä kannalla, että Helsingin tulee mieluiten pidättäytyä veronkorotuksista.

Valtuustossa virinneessä verokeskustelussa tervehdin ilolla eri puolueista esiin nostettuja taloustieteen tukemia ajatuksia kiinteistöjen korkeammasta ja tulojen matalammasta verotuksesta.

Jopa kokoomusvetoinen Espoo on on päättänyt kiinteistöveron nostosta. Otettaisiinko Helsingissä mallia naapurista?

Nyt kun olen seurannut kaupungin poliittista päätöksentekoa lähempää, olen myös alkanut pohtia aiempaa nihkeää kantaani veronkorotuksille. Kaupungin verot ovat matalia ja talous hyvä, mutta silti kaupungissa on käytävä vakavissaan neuvotteluja esimerkiksi siitä, onko oppilaille varaa hankkia koulukirjoja. Vantaallakin on enemmän rahaa oppikirjoihin per oppilas.

Eka valtuuston kokous oli minulle yllätys osin myös kielteisessä mielessä. Keskustelu oli paikoin ala-arvoista, suorastaan asiatonta. Tahallisilta väärinymmärryksiltä ja ohipuhumiselta ei vältytty. Hieman lohdutti, että valtuustokollegoiden mukaan keskustelu on yleensä laadukkaampaa.

Demareiden vahvistuminen näyttää tuottavan kipuilua vihreissä ja vasemmistoliitossa, joiden edustajista osa on valinnut syksyllä varsin hyökkäävän tyylin. Vasemmistoliitolta tällaista osaa odottaa, mutta harmi, että vihreätkin ovat lähteneet siihen mukaan.

Viime viikkoina tämä on konkretisoitunut vihamielisessä tavassa, jolla puolueiden edustajat ovat arvostelleet HSL:n hintojen korotuksia. Helsingillä oli valmius pitää hinnat ennallaan, mutta Helsinki ei päätä asiasta yksin. Päätökseen olisi tarvittu muitakin HSL:n kuntia. Osassa näistä talous ei kuitenkaan kestäisi lippujen hintojen pysymistä ennallaan. 

Hintojen korotuspainetta tuottaa erityisesti epäonnistunut infrakorvausmalli, jonka mukaisesti joukkoliikenteen investoinnit tulevat HSL:n maksettavaksi. Tämän korjaamisen tulee olla ykköstavoite.

#Helsinki #kaupunginvaltuusto @sdphelsinki
Hoi! Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnassa käsi Hoi! Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnassa käsiteltiin tänään ensi vuoden budjettiesitystä. Pohjaesitys on huolestuttava, koska se ei riitä varmistamaan kaupunkistrategian mukaisia panostuksia kasvatukseen ja koulutukseen. 

Videossa muutamia nostojani prioriteeteista. Lautakuntaryhmänä lausuimme rahoituksen nostamisen puolesta ja samalla nostimme esiin pohjasta puuttuneina tai mielestämme vaillinaisina seuraavat tärkeät asiat.

1.	Perustaidot. Luku-, kirjoitus- ja laskutaidoissa on yhä enemmän puutteita siirryttäessä opiskelemaan tai työelämään. Perustaitojen parantamiseksi on strategiaan lisätty mm. lisää äidinkielen tunteja ja S2-opetuksen kehittämistä. Perustaitoihin vaikuttavat merkittävästi myös alla olevat prioriteetit.

2.	Varhaiskasvatuksen omien sijaisten määrän kasvattaminen. Tällä taataan päiväkodeissa tehtävän pedagogisen työn onnistuminen, mikä näkyy suoraan oppimistaidoissa koulun alkaessa.

3.	Painettujen oppikirjojen- ja materiaalin lisääminen. Digitaalinen materiaali toimii hyvin tietyissä tilanteissa, mutta kirjojen puute on näkynyt oppimistulosten eriytymisenä. Haluamme mahdollistaa painetut kirjat oppilailla aina, kun opettaja näkee sen opetuksessa tärkeänä.

4.	Segregaation ehkäisy. Kouluissa ja päiväkodeissa on eroja esimerkiksi tukea tarvitsevien oppilaiden määrässä. Siksi on erityisen tärkeä varmistaa niiden oppilaitosten riittävät resurssit esimerkiksi tarveperusteista rahaa lisäämällä. #helsinki #kasvatus #koulutus @sdphelsinki @ais.mah @markkurantahalvari @minnasalminen_
Helsingin kaupunkipolitiikan syksy alkoi omalta os Helsingin kaupunkipolitiikan syksy alkoi omalta osaltani tiistaina, kun kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseen. Poliittisesti kuumia aiheita listalla ei ollut, vaikka tärkeitä asioita käsiteltiinkin. Tässä nostoni listan asioista.

Merkittävä päätös ja parannus nykytilaan on päätös hankkia varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta tilauskoulutuksena Helsingin yliopistolta. Koulutuksella vastataan varhaiskasvatuksen huutavaan opettajapulaan. Kaupungin työntekijöistä kaikkiaan pari tuhatta henkilöä saa koulutuksen vuoteen 2030 mennessä.

Latokartanon alueella sijaitsevan päiväkoti Marmoriin toteutetaan perusparannus ja laajennus, jonka jälkeen Marmorissa on tilat 91 lapselle. Samalla päätettiin luopua Rapakiventiellä olleesta toimipaikasta, kun perusparannus valmistuu.

Kaupunginvaltuutetuista 14 oli esittänyt hanketta, jolla vahvistetaan oppilaiden tasavertaista osallisuutta ja tietämystä perusoikeuksista. Lautakunnan vastauksessa todetaan, että tätä työtä tehdään kaupungilla jo ja sitä tullaan jatkamaan alkaneella kaudella.

Oppilaiden osallisuuden vahvistamista on osana perustyötä helppo kannattaa. Ajattelen, että parhaat edellytykset sille saadaan, kun kouluissa on pätevää ja hyvinvoivaa koulutettua henkilökuntaa ja kouluilla on riittävät resurssit keskittyä perusasioihin.

Pari valtuustoaloitetta jäi pöydälle ensi kertaan vihreiden pyynnöstä. Lisäksi käsiteltiin iso joukko oikaisuvaatimuksia. 

Listan ulkopuolelta kuultiin perehdytyksenä katsaukset kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talouteen sekä varhaiskasvatuksen palveluverkkoon. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala muodostaa merkittävän 1,6 miljardin euron kokonaisuuden kaupungin budjetista. Luottamushenkilönä pitkäjänteinen ja huolellinen varhaiskasvatuksen palveluverkon suunnittelu herätti luottamusta toimialan toimintaan.

Seuraavassa kokouksessa iso aihe tulee olemaan ensi vuoden budjetti.

#helsinki #kasvatus #koulutus @sdphelsinki
Pidetään bussilipun hinnat kurissa! @helsinginsan Pidetään bussilipun hinnat kurissa!

@helsinginsanomat kirjoitti tänään hyvän pääkirjoituksen joukkoliikenteen hinnoista ja niiden korotuspaineista. Eräs ongelma on HSL:n menojen korotusautomaattina toimiva infrakorvausjärjestelmä. 
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011438009.html

@sdphelsinki tekee kovasti töitä sen eteen, että hintoja ei koroteta ja että palvelutaso pysyy hyvänä.
Vaalituloksen kanssa kipuilevat @helsinginvihreat ovat viritelleet aktiivisesti ikävää lokakampanjaa, jonka tavoitteena on väittää päinvastaista.

Olisiko kuitenkin hedelmällisempää rakennella yhteistyötä? Samalla asialla ollaan. ✌
Jänniä uutisia! Kaupunginvaltuusto nimitti minut S Jänniä uutisia! Kaupunginvaltuusto nimitti minut Stadin demareiden esityksestä kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäseneksi alkaneelle valtuustokaudelle. Hommat lautakunnassa starttasi eilen.

Fiilis on innostunut. Puhuin lasten, nuorten ja koulutuksen puolesta vaalikampanjassani. Nyt pääsen oikeasti työskentelemään näiden asioiden parissa. Tarkoitus on jatkaa keskustelua myös muista minulle tärkeistä asioista kuten sotesta, turvallisuudesta ja tietoon perustuvasta päätöksenteosta.

Meillä on erinomainen lautakuntaryhmä edistämässä demareiden tavoitteita: Minna Salminen, Aisha Mahmood ja Markku Rantahalvari (kuvassa) sekä varajäsenet @elisa_husu, @tmsjrvnn, @marisusan_ ja @demaridembo. Ekan kokouksen perusteella lautakunnassa on muutenkin fiksua porukkaa, jonka kesken voi odottaa avointa, punnittua ja rakentavaa keskustelua. Lautakunnassa olemme kaikki kasvatuksen ja koulutuksen asialla.

Ensimmäisen kokouksen asialista oli pitkä mutta ei kovin painava. Kokouksessa päätettiin esimerkiksi iltapäiväkerhojen toiminnan avustuksista ja eräistä hankinnoista. Lisäksi käsiteltiin iso joukko oikaisuvaatimuksia.

Tarkoitukseni on jatkossa kertoa kuulumisia lautakuntatyöstä ja keskustella ajankohtaisista kasvatuksen ja koulutuksen kysymyksistä. Minuun saa mielellään olla yhteydessä päiväkodeista, kouluista, oppilaitoksista ja muista lautakunnan tehtäviin liittyvistä aiheista.

Alkaneella kaudella on odotettavissa monia tärkeitä asioita. Lähiviikkoina valmistuva kaupunkistrategia määrittelee isot linjat. Tärkeitä tavoitteita on laadukkaan opetuksen perusedellytysten varmistaminen kuten riittävän pienet ryhmäkoot, oppimistulosten kääntäminen nousuun, toimivien vastausten löytäminen koulujen eriytymiseen sekä ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen.

Aloitan muuten Kaskon lautakunnan lisäksi myös varajäsenenä HUS:n tarkastuslautakunnassa. Hienoa päästä tutustumaan tarkemmin HUS:n toimintaan. 

Nyt kesän viettoon – palataan näihin teemoihin lomien jälkeen. Aurinkoista ja rentoa kesää kaikille!
Kiitos kaikille minua äänestäneille luottamuksesta Kiitos kaikille minua äänestäneille luottamuksestanne! Ääniä kertyi eilisen laskennan mukaan hienot 527 kappaletta. 🙏 

Tulos on vaalien ensikertalaiselle Helsingissä todella hyvä. Minusta erityisen hienoa oli huomata, että ihmiset ympäri kaupunkia arvostivat näin paljon asiapohjaista kampanjointia. Tämä rohkaiseen minua jatkamaan samalla linjalla. 

Sdp sai niin Helsingissä kuin koko maassa aivan huikean vaalivoiton, mikä tarkoittaa uutta suuntaa monien kuntien ja hyvinvointialueiden politiikassa. Sdp:n voitto on myös tärkeä viesti maan hallitukselle suomalaisten halusta tehdä oikeudenmukaisempaa kaikkien hyvinvoinnin mahdollistavaa politiikkaa.

Minulle antamanne äänet riittävät tällä kertaa varavaltuutetun paikkaan. Se tarkoittaa mahdollisuutta hoitaa luottamustehtäviä, joista tullaan päättämään lähiviikkoina. 

Tavoitteeni on olla luottamuksenne arvoinen ja edistää Helsingissä niitä asioita, joiden puolesta olen kampanjassani puhunut: lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja palveluita sekä tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa.

Vielä kerran, kiitos!
Kuntavaalikampanjat päättyvät tänään, ja omalta os Kuntavaalikampanjat päättyvät tänään, ja omalta osaltani päätän kampanjani tähän postaukseen. Seuraavaksi on kuntalaisten vuoro äänestää, ketkä päättävät suomalaisten kuntien ja hyvinvointialueiden asioista tulevina vuosina.

Huomenna jännitetään vaalien tuloksia. Millainen tulos demareille tulee ja millaisen tuloksen onnistun saamaan henkilökohtaisesti ensimmäisissä vaaleissani?

Kaduilla ja somessa kampanjoidessa minulle on tullut selväksi, että monet ovat tyytymättömiä nykyiseen politiikkaan ja Suomen hallitukseen. Vaikka taloustilanne on huono, ihmiset odottavat, että politiikassa pyrittäisiin oikeudenmukaisuuteen ja tavallisten ihmisten hyvinvoinnin huomioimiseen.

Kyselyt ennakoivat, että iso osa ihmisten pettymyksestä kanavoituu Sdp:hen. Helsingissä tämä saattaa tarkoittaa historiallista muutosta. Kokoomus on ollut pääkaupungin ykköspuolue vuosikymmeniä.

Tilanne on kuitenkin äärimmäisen tiukka. Nyt onkin erittäin tärkeää, että ihmiset menevät äänestämään. Käy siis antamassa oma äänesi huomenna – se on paras tapa vaikuttaa kotikaupunkisi asioihin!

Omassa kampanjassani on ollut hienoa kuulla entuudestaan tuntemattomista ihmisistä, jotka ovat äänestäneet tai olleet aikeissa äänestää minua. 

Vaikuttaa siltä, että tietoon ja tutkimukseen perustuvalle, ihmisten hyvinvointiin ja laadukkaisiin palveluihin tähtäävälle politiikalle on kysyntää Helsingissä.

Suurin tähän mennessä saamani luottamuksenosoitus on ollut se, että stadilaiset nuoret äänestivät minut nuorisovaaleissa Helsingin valtuustoon demareiden viidenneksi parhaalla äänisaaliilla. 

Kiitos tästä luottamuksesta helsinkiläisille nuorille! Tämä lisää entisestään jännitystä huomiselle.

Kiitos myös kaikille lukemattomille ihmisille – perheenjäsenille, kavereille, tutuille ja tuntemattomille –, jotka olette tukeneet, auttaneet, kannustaneet ja äänestäneet minua! Tukenne kampanjalle on ollut suunnattoman tärkeää.

Nyt lepoa ja huomenna äänestämään.

#helsinki #kuntavaalit #äänestä
Koulutuksen laatu huolestuttaa. Koulutustulokset o Koulutuksen laatu huolestuttaa. Koulutustulokset ovat laskusuunnassa ja ammatilliseen koulutuksesta on leikattu päinvastaisista lupauksista huolimatta.

Minusta pitää keskittyä perusasioihin. Tässä on kahdeksan teesiäni laadukkaiden peruskoulujen ja toisen asteen opiskelun varmistamiseksi Helsingissä:

👉 Oppikirjat takaisin kouluihin!

Laadukas perusopetus hyötyy laadukkaista oppikirjoista. Kun luokassa on koulutettu opettaja ja hänellä on käytössään erinomainen, systemaattisesti etenevä oppimateriaali, saa opiskelija useamman ammattilaisen tuen oppimisensa pohjaksi. 

👉 Ei seinättömille kouluille – kuunnellaan opettajia!

Ei rakenneta enää yhtään seinätöntä koulua, jossa ei ole työrauhaa eikä toimivia opetustiloja. 

👉 Ryhmäkokoa pitää rajoittaa!

Sopiva ryhmäkoko peruskoulussa on 20 oppilasta ja erityisluokassa 10 oppilasta. 

👉 Hallituksen oppimisen tukeen varaamat 100 miljoonaa kuuluvat kouluille!

Elokuussa 2025 astuu voimaan perusopetuksen oppimisen tuen uudistus. Tuen uudistukseen on varattu 100 miljoonaa lisärahoitusta. Raha on kuitenkin vaarassa valua vääriin paikkoihin. Kuntapäättäjien tehtävänä on ohjata tämä rahoitus sinne mihin se kuuluu, eli kouluille. 

👉 Ammatillisesta koulutuksesta ei voi enää säästää!

Ammatillisessa koulutuksessa on annettava riittävästi lähiopetusta ja tukea opiskelijoille, jotta he oppivat perustaidot, jonka varaan ammattitaitoa rakennetaan. Lisäksi on syytä satsata nuorten työssä oppimiseen.

👉 Toimiva ammatillinen koulutus tukee kotoutumista

Helsingissä ammatillinen koulutus on suosittu valinta maahanmuuttajilla. Se onkin ratkaisevassa roolissa maahanmuuttajien työllistymisessä ja kiinnittymisessä suomalaiseen yhteiskuntaan.

👉 Opiskeluhuollon palvelut on turvattava koko oppivelvollisuuden ajan

Lapsilla ja nuorilla on oltava nopea pääsy matalan kynnyksen opiskeluhuoltoon. Tällöin ongelmat eivät ehdi kasautua ja muun muassa poissaoloihin päästään puuttumaan ajoissa.

👉 Oppimisen tuki kuuluu myös lukiolaisille

Lukioissa oppimisen tukeen kohdennetut 10 miljoonaa on käytettävä nimenomaan oppimisen tuen vahvistamiseen.

Pidemmät perustelut voi lukea Uuden Suomen blogistani.

#helsinki #koulutus #nuoret #kuntavaalit
Hakaniemen markkinoilla oli kunnon vaalihumua. Hel Hakaniemen markkinoilla oli kunnon vaalihumua. Helsingissä povataan historiallista vaalitulosta. Kaupungin ykköspuolue vaihtuu kuitenkin vain äänestämällä. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina, vaalipäivä on ensi su 13.4.

#helsinki #kuntavaalit #äänestä #885 @sdphelsinki
Kokeilukulttuurilla laadukkaampaa koulutusta Helsi Kokeilukulttuurilla laadukkaampaa koulutusta Helsinkiin

Helsingissä on meneillään kokeilu, jossa arpomalla valituissa koululuokissa kokeillaan parantaako kahden opettajan läsnäolo äidinkielen tunneilla oppimistuloksia. Kokeilu maksaa kaupungille 71 000 euroa. 

Kaupungin koulutusbudjetti on 1,6 miljardia euroa. Prosentilla budjetista tällaisia kokeiluja voisi järjestää peräti 225 vuodessa. 

Nykyaikaisen lääketieteen kehitys perustuu paljon satunnaistettujen koeasetelmien hyödyntämiseen. Muualla yhteiskunnassa niitä käytetään aivan liian harvoin, esimerkiksi koulutusjärjestelmässämme ne ovat hyvin harvinaisia poikkeuksia. 

Iso-Britannia on sen sijaan maailman kärkimaita satunnaistettujen kokeiluiden käytössä koulutusjärjestelmässään. Niiden järjestelmällinen käyttö aloitettiin vuonna 2011. Sittemmin maa on noussut Pisa-sijoituksissa matematiikassa sijalta 27 sijalle 11 ja lukemisessa sijalta 25 sijalle 11. 

Pidemmällä aikavälillä tulokset ovat kuitenkin parantuneet etenkin maahanmuuttajataustaisten parissa. Monet aiemmin kantaväestöä huonommin pärjänneet ryhmät, kuten bangladeshilaiset ja nigerialaiset, suoriutuvat nykyisin kantaväestöä paremmin.

Britannian kokeiluista saaduissa tuloksissa eniten oppimistuloksia parantavaksi yksittäiseksi interventioksi on paljastunut kustannuksiltaan verrattain edullinen ”metakognition ja itsesäätelyn oppiminen”, jossa oppilaita ”opetetaan oppimaan.” Tämä tarkoittaa esimerkiksi kokeisiin valmistautumisen suunnittelemisen ja muistisääntöjen tekemisen kaltaisten oppimistekniikoiden opettamista.

Helsingissäkin tulisi tehdä kokeiluja erilaisista metakognitiivisten taitojen opetusmetodeista. 

Muiden maiden lupaavien käytäntöjen kopioinnin lisäksi tulee kunnianhimoisesti kehittää omia parempia ratkaisuja. 

Ehdotankin, että Helsinki järjestää ideakilpailuja, jossa kaupungin työntekijät ja asukkaat voivat ehdottaa ideoita kokeiluille. Politiikassa pitäisi keskittyä tietoon perustuviin, toimiviin ratkaisuihin – ei hautautua jankkaamaan kulttuurisotien turhanpäiväisistä kiistoista.

#helsinki #koulutus #kuntavaalit
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Olen eh Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Olen ehdolla, koska haluan että Helsingissä tehdään tietoon perustuvaa politiikkaa ja panostetaan nuorten hyvinvointiin ja koulutukseen.

#helsinki #kuntavaalit #tiedollajohtaminen #tutkimus #lapset #nuoret #koulutus #sdp @sosialidemokraatit @sdphelsinki
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna ke 2.4 Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna ke 2.4. ja päättyy ti 8.4. Nyt on siis aika vaikuttaa! 

Tässä vielä kertauksena valintaa helpottavia speksejä:

Kuka?

Antti Kääriälä, Helsinki, Viikki. Perheenisä. Valtiotieteiden tohtori. Tiedolla johtamisen tiimivastaava Rikosseuraamuslaitoksessa.

Miksi?

👉 Käännetään helsinkiläisten nuorten pahoinvoinnin ja rikollisen käyttäytymisen paheneva trendi.
👉 Varmistetaan lasten, nuorten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus.
👉 Tehdään päätöksiä Helsingissä tietoon ja tutkimukseen perustuen.

Äänestä! Numeroni on 885.

#helsinki #kuntavaalit #kuntavaalit2025 #sdphelsinki @sdphelsinki

Sivuvalikko

Etusivu

Antti

Uusi Suomi -blogini

Ota yhteyttä!

Jaa sivu somessa

  • Share on WhatsApp
  • Share on Facebook
  • Share on Bluesky
  • Share on X
  • Share on LinkedIn

©

2025 Antti Kääriälä

|

Tietosuojaseloste